Fakta & Fiktio

9.6.2017 10.16

Kirja-arvio: Rakkautta ranskaksi

Yhdysvaltalainen toimittaja Lauren Collins kertoo kirjassa When in French: Love in a Second Language (Penguin Random House, 2016) avioliitostaan ranskalaisen puolison kanssa, ranskan kielen opettelusta ja kulttuurieroista.

The New Yorker -lehden toimittaja Lauren Collinsin viime vuonna julkaistu omaelämänkerrallinen kirja kertoo kahden eri kulttuureista olevan ihmisen rakkaustarinan ja pohtii kieleen liittyviä tunteita, ongelmia ja mahdollisuuksia sekä kulttuurieroja. When in French on myös analyyttinen katsaus, vaikkakin kevyt pintaraapaisu, kielen historiaan, sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin sekä kielen tutkimiseen.

Omaelämänkerrallinen aines ja analyyttisemmat osiot vuorottelevat kirjassa luontevasti, mikä tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Collinsin havainnot ovat tarkkoja ja naurattavat parhaimmillaan ääneen, ja tieto-osuuksissa näkyy hänen kokemuksensa journalistina.

Hanskat tiskiin?

Collins tapasi ranskalaisen miehensä Lontoossa ja muutti tämän perässä Sveitsiin, jossa Collins alkoi opiskella ranskaa. Sitä ennen pariskunta ajautui kahnauksiin kielestä, ja Collins kuvailee, kuinka hänen miehensä on verrannut vaimolleen vieraalla kielellä puhumista siihen, että koskettaisi häntä hansikkaat kädessä. Collins päätti, että hän ei lyö hanskoja tiskiin, vaan opettelee puhumaan miehensä äidinkieltä.

Loppujen lopuksi etäisyyden tunne ei tule vain kielestä itsestään. Kyse on kulttuureista ja niiden eroista, ja kielen tuomasta mahdollisuudesta olla osa ympäröivää yhteiskuntaa, osallistua päivittäiseen elämään. Kieli sitoo Collinsin hänen miehensä perheeseen, mutta se tekee hänestä myös enemmän osallisen paikalliseen yhteisöön.

Kun asuu vieraassa kulttuurissa ja yrittää selvitä päivittäisistä askareista toisella kielellä, Collinsin mukaan aluksi irtoaa arjesta täysin. Sitä ei tule luettua asuinmaan uutisia, koska yksinkertaisesti uutistenkielen ymmärtäminen on liian kuluttava tehtävä, saati sitten asioihin perehtyminen. On helppoa lukea omaa tuttua kotipaikan sanomalehteä ja sulkeutua kuplaan, joka täyttyy omista ajatuksista, omasta kielestä ja omista rutiineista, jotka tuntuvat olevan irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Kielen kautta meistä tulee yhteiskunnan jäseniä, kieli osallistaa meidät.

Kieli on meille koti

Kun Collins on turhautunut omaan ranskan opiskeluunsa, häntä alkaa ärsyttää kansainvälisen englannin käyttö. Hänestä tulee jopa lapsellinen omistushaluinen: Collins kuvailee, että kun ihmiset ääntävät englantia ”väärin” (siis eri tavalla kuin hän), hänestä tuntuu siltä kuin joku olisi murtautunut hänen lapsuudenkotiinsa ja särkenyt paikkoja. Collinsissa herää tarve suojella itseään, siis kieltään, kun omat ranskanopinnot eivät edisty toivottuun tahtiin.

Collins on kuitenkin varsin etuoikeutetussa asemassa korkeakoulutettuna valkoisena yhdysvaltalaisena. Kun itse englantia puhuessaan toimii aina toisella kielellään, tuntuu, ettei Collins osaa täysin arvostaa sitä, että lähes koko maailma on opetellut hänen äidinkieltään. Olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin ajatuksia yhtälön toiselta puolelta, eli sellaisen ihmisen ajatuksia, joka ilmaisee itseään rakkaussuhteessa muulla kuin äidinkielellään.

Kirjassa sivutaan myös mm. tulkkauksen historiaa ja tietysti pahimpia tulkkaus- ja käännösmokia kautta aikojen. Näiden yhteydessä käsitellään myös sanoja, jotka ovat ”mahdottomia kääntää”. Collins on selvästi keräillyt näitä eri kulttuureista ja kielialueilta, ja mukaan on päässyt yksi suomenkielinenkin sana. Arvaatko mikä?

Teksti ja kuva: Laura Liimatainen

Palaa otsikoihin


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä