Fakta & Fiktio

9.8.2017 12.58

KAJ osallistuu Worldcon 75 –tapahtumaan

Worldcon 75 pidetään Helsingin Messukeskuksessa 9.8.-13.8. ja myös KAJ tulee olemaan paikalla juhlimassa scifi- ja fantasiakirjallisuutta sekä kaikkea siihen liittyvää.

Worldcon on maailman vanhimpia scifi- ja fantasiakirjallisuuden tapahtumia. Tapahtuma järjestetään vuosittain eri kaupungissa kyseisen kaupungin aktiivien talkoovoimin, ja tänä vuonna tapahtuma on Helsingissä. Kyseessä on ainutlaatuinen mahdollisuus tulla katsomaan kansainvälistä fandomia (eli faniyhteisöä) kaikessa kirjossaan.

Paikalle odotetaan yli 6 000 asiasta innostunutta, ja viiden päivän tapahtuman ohjelmassa on yli 800 eri nimikettä. Ohjelmatarjonnan lisäksi myös myynti- ja esittelyosastot tulevat olemaan auki koko tapahtuman ajan.

Fanien lisäksi paikalla tulee olemaan myös scifi- ja fantasiakirjallisuuden kirjailijoiden ja tekijöiden kerma aina tapahtuman kunniavieraista aitoon astronauttiin Kjell N. Lindgreniin sekä moneen muuhun. Moni tunnetuista vieraista (kuten mm. George R. R. Martin, Robin Hobb ja Robert Silverberg) on ystävällisesti myös suostunut jakamaan nimikirjoituksia tapahtuman aikana.

Jos koko viiden päivän tapahtuma ei aikatauluun mahdu, paikan päälle voi tulla toki vain päiväksikin. Myyntiosasto sekä Pasilan kirjaston ja Vapauden torin ohjelmat ovat myös avoimia kaikille, jos aikaa on vain pistäytyä katsomaan menoa. Kääntämisestä kiinnostuneille paras päivä tulla paikalle on lauantai, jolloin käännösaiheista ohjelmaa on tarjolla aamukymmenestä iltaseitsemään. Kaikki ovat tervetulleita pistäytymään myös KAJ:n ständillä. Päivystämme messuilla torstaina ja perjantaina klo 10 eteenpäin.

Worldcon 75 –sivut
Ohjelma
Lipputiedot

Palaa otsikoihin


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä