Uutisarkisto

12.7.2016

Ilmoittautuminen Auktorisoidun kääntäjän tutkintoon elokuussa

Auktorisoidun kääntäjän tutkinto järjestetään lauantaina 12.11.2016. Ilmoittautuminen tutkintoon alkaa 1.8. Opetushallituksen verkkosivuilla ja päättyy 31.8.2016 klo 16.15.

Tutkinnon voi suorittaa kotimaisista kielistä (suomi, ruotsi ja pohjois-, inarin- tai koltansaame) toisiin kotimaisiin kieliin, kotimaisista kielistä vieraisiin kieliin ja vieraista kielistä kotimaisiin kieliin. Tutkinto suoritetaan yhdessä käännössuunnassa.

Tutkinnon kieliparit ja erikoisalat päätetään 31.8.2016 mennessä saapuneiden ilmoittautumisten pohjalta. Luettelo kielipareista ja erikoisaloista, joissa tutkinnon voi suorittaa, julkaistaan Opetushallitus sivulla 5.9.2016.

Tutkintotilaisuudet voidaan järjestää Helsingissä, Inarissa, Joensuussa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa, mikäli kyseisille paikkakunnille ilmoittautuu vähintään viisi tutkinnon suorittajaa.

Tutkintoon voivat osallistua ne, joiden kotikunta on Suomessa tai jotka asuvat vakituisesti Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa.

Tutkintomaksu on 380 euroa.

Auktorisoitujen kääntäjien tutkintolautakunta myöntää tutkinnon hyväksytysti suorittaneelle hakemuksesta auktorisoidun kääntäjän oikeuden. Oikeudesta annettavasta todistuksesta peritään 75 euroa. Auktorisoidun kääntäjän oikeus on voimassa viisi vuotta.

Ilmoittautumislomake sekä tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyvät Auktorisoitujen kääntäjien tutkintolautakunnan verkkosivuilta osoitteesta http://oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/auktorisoidut_kaantajat/tutkintoon_osallistuminen



Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä